| End of Trail 2015-09 J&T | @ Santa Monica Pier |
Route66 Chicago - Los Angeles 201509 Jyrki & Tiina
perjantai 18. syyskuuta 2015
Päivä 13 | Barstow – Santa Monica Pear | 250 km
Tänään on huippupäivä, suuntana Santa Monica Pear ja Tyyni Valtameri,
reissun tavoite on lähes käsillä.
Jatkamme vielä vanhaa Routea seuraten kohti Viktorvillea,
pakollinen poikkeaminen Albertin pullopuistoon, hienommin sanottuna ”The bottle
tree ranch” joka on täynnä kaikenlaista - tavaraa…
Albert henkilökohtaisesti kertoi
meille kuinka hänen isänsä jo viisikymmentäluvulla oli aloittanut näiden aarteiden
keräämisen ja kuinka Albert, noin 70 v. jatkaa hänen työtään..
Victorvillen virallinen Californian Route 66 museo täysin
epävirallisine hippikuvineen huipensi lähtöpäivän ensitunnit. Viimeiset tavaramatkamuistot mukaan ja matkaan..
Pikkuhiljaa siirryimme
viisi kaistaiselle Interstatelle matkaa jouduttamaan. Vielä pikku poikkeama Routelle
ja poseerauspaikalla lyhyt, naseva kertaus moottoritiellä ajamisesta, hmm…
Loistava laskeutumien Losiin ja loppukurvaukset Santa Monica
Pierille. Eipä tuntunut hassummalta päräyttää HD:t vanhalle lankkulaiturille
parkkiin, ottaa kypärät päästä ja lyödä kunnon yläfemmat tai puristaa loppuhalaukset.
Voi veljet millainen voittajaolo ja täydellinen päivä tähän saakka. Juhlan
huipensi laiturin ravitolassa kohotetut voiton maljat. Kyllä me olemme
niiiiiiin hyviä…
Ja sitten pyöriä palauttamaan ja hotelliin miettimään kotiinpaluuta,
joka ei sitten mennytkään ihan niin kuin Strömsössä…..
Palautuspaikka oli tilapaisesti vaihtunut 40 km päähän,
jonne suunnistimme keskellä parhainta ruuhka-aikaa madellen pari tuntia
ruuhkassa pakoputkien lämmittäessä ”tunnelmallisesti” kuskien koipia.
Palautusosoite löytyikin viehättävällä teollisuusalueelta,
josta navin ohjeiden saattelemana löytyi ”Big green building with yellow
stripe” jonne pyörät jätettiin.
Vuokraamosta ystävällinen kuljettaja liituraitapuvussaan kuljetti meidät suoraan
Hiltoniin, siellä ensin ”un pack ja jälleen ”re pack” kun selvisi että kyseessä
oli väärä hotelli jne..
Päätösillallisella maistui juustokakku, ”macintosh -piirakkaa”
ei ollut saatavilla.
Kiitos jokaiselle PeterPanBike Route 66 2015-9 J&T seikkailijalle.
Meillä on nyt takana lähes kaksi viikkoa ja noin 5200 km
ajoa ja yhdessäoloa aivan loistavien matkalaisen seurassa, joten ei anneta näiden
loppuharmitusten pilata muuten loistavaa reissufiilistä.
Jokainen meistä on osallistunut ja antanut omalla tavallaan panoksensa mukavan ilmapiirin luomiseen ja sen ylläpitämiseen, kiitos siitä kaikille yhdessä ja jokaiselle erikseen vielä kerran.
Jokainen meistä on osallistunut ja antanut omalla tavallaan panoksensa mukavan ilmapiirin luomiseen ja sen ylläpitämiseen, kiitos siitä kaikille yhdessä ja jokaiselle erikseen vielä kerran.
Reissukertomukset vähenevät nyt tämän bloggauksen myötä,
lisäilen vielä päiväkohtaisia kuvia kun saan niitä puhelimestani ulos. Lisää
päiväkohtaisia reissukuvia sen sijaan alkaa löytyä osoitteesta peterpanbike.kuvat.fi.
Kiitos hyville reissukavereille
terveisin Jyrk ja Tiina.
Päivä 12 | Las Vegas – Barstow 480 km
Jälleen startti heti aamusta, kuinkas muutenkaan, kohti
reissun elämystä ja ehkä myös matkan hurjinta positiivista koettelumusta, Death Valleyta. Ja
autiomaahanhan pääsee ajamalla ensin autiomaata. Matka taittui joutuisasti hurjassa
myötätuulessa Alien 53 tauolle saakka, jossa välikahvit ja yllättävä toivekonsertti.
Tauolla selvisi, että monella oli puhelimen soittoäänenä Eaglesin
Hotel California. Hauska sattuma, mutta ottaen huomioon matkustajien iän ja
kappaleen julkaisuvuoden -76, valinta olikin melko luonteva. Ja tietoisuus aidon Hotelli Californian läheisyydessä tiilvisti tunnelmaa.
Välitankkaus Beattyssä ennenkö alamme laskeutumaan kohti
laaksoa. Noin 9 mailia alamäkeä vapaalla ja kohta ollaan pohjalla… Odotamme hurjaa,
luvattua lämpöaaltoa - mutta mitä, mitä, miksei lämpömittari nouse yli 38
C:een? Pitääkin tarkastaa lämpöennätyksen haltijalta Timolta, että mikä on
virallinen lukema…
Niin vaan jäi yli 40 C:een lämpöennätys kokematta, vain 38 C
ja siinä pysyi hurjan tuulen (fööni?) vilvoittaessa matkantekoa. Pientä
pettymystä oli aistitavissa, sillä olimmehan jo harjoitelleet matkan ensimmäisinä
päivinä noin 40 C:n lämpötiloja.
Yksi ennätys kuitenkin mitattiin Furnace Creekissa, saatiin nimittäin otettua palomies
Jarmosta kunnon valokuva ”maailman alimman paloaseman” sammutusauton edestä.
Auto ei ollut aivan samaa kokoa kun matkalla bongatut valioyksilöt, mutta sopi aiheeseen hyvin. Jarmo on nyt maailman, Suomen tai ainakin Laukaan matalin palomies.
Auto ei ollut aivan samaa kokoa kun matkalla bongatut valioyksilöt, mutta sopi aiheeseen hyvin. Jarmo on nyt maailman, Suomen tai ainakin Laukaan matalin palomies.
Pikasuihkut postiasemalla ja suunta maailman pohjalle, Bad Wateriin
poseeraamaan ja testamaan Titanic –teemaa. Kunnon vastatuuleen voi hetkellisesti nojata, tai ainakin voi näyttää siltä.
Badwaterista 72 ml autiomaata kohti Barstowia mutka- ja lopussa vähän
suorempiakin teitä pitkin. Tankkaus autiomaan toisella puolella todisti vanhan
sanonnan ”sulla on ihan autiomaahinnat”. Bensa maksoi yli neljä taalaa gallonalta,
eli reipas 25 % enemmän kun missä muualla. "Voit tietysti jättää tankkaamattakin
ja työntää pyörääsi tuohon suuntaan.."
Vielä pikapikaa 100 km iltahyppy hotellille illan
tummuessa ja päivä oli pulkassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)